perjantai, 27 syyskuu 2013 12:21

1990-luku

Vuosikymmen alkoi vauhdikkaasti kuten koko Suomessa. Liikerakentaminen oli tuolloin vilkasta, toteutettiin Tornioon Green-Line Matkailupysäkki, Keminmaalle Kiinteistö Oy Keminmaan liikekeskus ja Kemiin ns. Kemin Forum. Loppuvuodesta 1991 kävi ilmi, että työt alkavat vähenemään kovaa vauhtia, eikä valmistuvien kohteiden tilalle alkanutkaan uusia. Henkilöstöä jouduttiin supistamaan vuoden 92 aikana kovalla kädellä ja niinpä tammikuussa 1993 ei ollut yhtään työntekijää Suomessa töissä. Maahan iskeneen laman seurauksena rakentaminen Kemi-Tornio-alueella pysähtyi lähes kokonaan. Syyskesällä –92 saatiin urakka Ruotsista Haaparannalta, jonne alettiin tekemään 28 asunnon asuinkerrostaloa.

Toukokuussa 1993 solmittiin yrityksen historian siihen asti suurin sopimus Veitsiluoto Oy:n Keskuskonttorin ja ruokalan lähes 40 milj. mk:n KVR - urakasta. Kohde valmistui jouluksi 1994 sopimuksen mukaisesti ja se on ollut merkittävä KVR -rakentamisen referenssikohde. Teollisuusrakentamista yritys oli harjoittanut koko toimintansa ajan ja vuosikymmenen suurin teollisuustyö saatiin tammikuussa -95 kun aloitettiin Outokumpu Oy:n Tornion terästehtaan kylmävalssaamon hehkupeittauslinja 4: n perustusurakka. Hankkeesta kasvoi urakan aikana varsin mittava kokonaisuus ja vuoden -95 aikana käytettiin urakassa n. 14.500 m3 betonia.

1990 - luvun laman seurauksena asuntotuotantoon kehitettiin uusia rahoitusmalleja ja yhteistyössä Tarveasunnot Oy:n kanssa rakennettiin 1995-2000 Kemiin yli 100 ARA-osaomistusasuntoa neljässä eri kohteessa. Vuokra-asuntojen peruskorjaustyö lähti käyntiin vuosikymmenen loppupuolella ja niinpä yhdessä Pohjois-Suomen YH -rakennuttajien kanssa peruskorjattiin Kemissä Kiinteistö Oy Itätuulelle 74 ja Keminmaassa 68 asuntoa sekä Tornion Vuokra-asunnot Oy:lle Torniossa 212 asuntoa.